Lapsi

Äidinkieli

Laskutettava huoltaja

Käsittelykieli
Siviilisääty
Huoltajuus, mikäli lapsen huoltajat eivät asu yhteistaloudessa
Toinen huoltaja

Puoliso / avopuoliso

Perheen kokoon lasketaan mukaan samassa taloudessa avioliitossa tai sen kaltaisissa olosuhteissa asuvat henkilöt sekä heidän molempien samassa taloudessa asuvat alle 18-vuotiaat lapsensa.

Sama osoite kuin lapsella
Henkilön suhde lapseen

Toivottu päivähoitomuoto

Hoitomuoto

Hoidon tarve

Sopimus tehdään vähintään 5 kuukaudeksi eikä sitä voida tehdä jälkikäteen.

Hoidon ajankohta
Ensisijainen toimintakieli

Lapsen terveydentila

Lapsen lääkitys

Kuljetus esikouluun (jos esikoulu on valittu hoitomuodoksi)

ESIKOULULAISTEN KULJETUS

  • Esikoululaisella on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos lapsi on hoitosopimuksen mukaisesti esikoulun puolipäivähoidossa ja esikoulumatka on yli kolme kilometriä tai jos sivistyslautakunta on luokitellut esikoulutien liian vaaralliseksi. Esikoululaisille käytetään vaarallisen tien rajana Koululiitu-ohjelman riskilukua 190.
  • Esikoululaisten kuljetus pyritään sovittamaan koulukuljetuksiin (bussi tai taksi). Kuljetus järjestetään ensisijaisesti linjaliikenteellä.
  • Jos esikoululainen, joka on oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen, asuu vanhempien yhteishuoltajuuden vuoksi kahdessa eri osoitteessa, hän saa maksuttoman kuljetuksen vain vakinaisesta osoitteestaan.

Esikoulun kuljetushakemus jätetään esiopetukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Jos kuljetustarve ilmaantuu vasta myöhemmin, ota yhteyttä päiväkodinjohtajaan.

Päiväkoti ilmoittaa huoltajille kuljetuksia hoitavan liikennöitsijän touko–elokuussa. Huoltajat saavat myös taksiliikennöitsijän puhelinnumeron siltä varalta, että esimerkiksi aikoja pitää tarkistaa tai kyyti peruuttaa. Taksiliikennöitsijään kannattaa ottaa yhteyttä vasta elokuun alussa, jolloin kuljetusajat rupeavat olemaan selvillä ja on helpompi vastata kysymyksiin esikoululaisten noutoajoista ja -paikoista. Bussiaikataulut löytyvät bussiyhtiön verkkosivuilta tai Matkahuollon kautta.

Jos maksuttomaan kuljetukseen oikeutettu esikoululainen kulkee esikoulumatkansa bussilla, hän ei tarvitse bussilippua. Sivistysosasto ilmoittaa bussiyhtiölle kaikki kuljetukseen oikeutetut lapset. Huoltajan on hyvä harjoitella pari kertaa bussimatkaa yhdessä lapsen kanssa, jotta reitti tulee tutuksi kummallekin. Vaihtoehtoisesti huoltaja voi ajaa autolla bussin perässä esikoulun pysäkille asti.

Esikoululaista ei haeta kotipihasta, vaan nouto- ja tuontipaikkana on kotia lähinnä oleva päätie/bussipysäkki. Huoltaja huolehtii siitä, että esikoululainen pääsee bussin/taksin noutopaikalle ja sieltä kotiin. Jos kodin ja päätien/kuljetusreitin välinen etäisyys on yli 1,5 kilometriä, esikoululaisella on oikeus kuljetukseen kotiosoitteesta.

Päiväkodin henkilökunta on lapsia vastassa bussin/taksin tullessa esikoululle.

Kuljetuksen tarve esikouluun/esikoulusta

Samassa taloudessa asuvat muut alle 18-vuotiaat lapset


Lapsen hakeminen päivähoidosta / esiopetuksesta


Lisätiedot

Onko perheessä lemmikkejä?
Saako päivähoitohenkilöstö keskustella lapsesta lastenneuvolan kanssa?

Päivähoitomaksu (jos päivähoitoa haetaan)

  • Hakemus jätetään vähintään neljä kuukautta ennen päivähoidon alkamista. Jos päivähoitoa tarvitaan yllättävän työn tai opiskelun takia, on hakemus jätettävä vähintään kaksi viikkoa ennenkuin päivähoito alkaa.
  • Hakemuksen voi aikaisintaan jättää vuoden ennen hoidon aloittamista.
  • Perhesuhteissa tapahtuvat muutokset pitää ilmoittaa päivähoitopaikkaan.
  • Hakemus on uusittava siinä tapauksessa, että tarjottua hoitopaikkaa ei oteta vastaan ja päivähoitopaikan tarve uusiutuu myöhemmässä vaiheessa.

Lähettäminen

Tietojen lähettäminen

Voit lähettää tiedot painamalla Lähetä-painiketta, jolloin tiedot ensin tarkastetaan pakollisuuden ja oikeellisuuden osalta ja mahdolliset puutteet pyydetään korjaamaan. Jos puutteita ei ole, tiedot siirretään vastaanottajalle SSL-salattuna turvallista tiedonsiirtoyhteyttä pitkin. Jos asiointipalvelu edellyttää sähköistä tunnistautumista, painikkeessa on teksti: Tunnistaudu ja lähetä. Tällöin lähettämisen yhteydessä vaaditaan tunnistautumista verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai Katso-tunnistuksella (organisaatiot). tai mobiilivarmenteella.

Tietojen väliaikainen tallentaminen

Tarvittaessa voit myös tallentaa syöttämäsi tiedot väliaikaisesti palveluun painamalla Tallenna tiedot-painiketta. Tiedot siirretään ja niitä säilytetään salattuna palvelussa enintään kaksi (2) kuukautta, jonka jälkeen ne hävitetään automaattisesti. Tallentaminen edellyttää, että käyttäjä antaa sähköpostiosoitteensa ja vähintään 6 merkkiä pitkän salasanan, joiden avulla tiedot salataan ja joiden avulla ne voidaan myöhemmin saada esiin. Ota huomioon, että salasana on vain ja ainoastaan sinun tiedossasi, eikä tallentamiasi tietoja voi mitenkään palauttaa ilman salasanaasi ja sähköpostitse saamaasi internetlinkkiä.

Tulostaminen

Voit tulostaa tiedot käytössäsi olevalle kirjoittimelle internetselaimen normaalilla tulostus-toiminnolla, joka löytyy selaimesta riippuen selainikkunan vasemmassa tai oikeassa yläkulmassa olevasta valikosta.

Voit ladata asiointitapahtuman tiedot PDF-muodossa "Lataa PDF-muodossa" -painikkeesta. PDF-tiedoston avaaminen vaatii Adobe Reader -ohjelmiston (versio 8.1 tai uudempi). Tarvittaessa ohjelmiston voi ladata Adoben sivuilta (http://get.adobe.com/fi/reader/). PDF-tiedostoa ei voi avata mobiililaitteilla.

PDF-tiedosto ei sisällä liitetiedostoja.


© ePalvelu 2016